Paljon on tapahtunut viimeisen blogipostauksen jälkeen ja haluan jakaa siitä pienen osan. Mulla on jo pitkään ollut sellainen olo että tuijotan ratkaisua silmästä silmään mutten kuitenkaan näe sitä. Niinkuin olisin ihan lähellä läpimurtoa mutten osaisi koodia. Niinkuin seisoisin ovella jonka takana on jonkinlainen paratiisi mutten jostain syystä osaa mennä ovesta sisään. Mulla on ollut paljon erilaisia haitallisia uskomuksia mitä oon oppinut elämän aikana. Kaikki tapahtumat, mainokset, uutiset, ihmisten kanssa juttelu jne. muokkaa meidän ajatusmaailmaa haluttiin sitä tai ei.

Mun päähän oli iskostunut sellaisia hassuja ajatuksia kuten vastoinkäymiset vahvistaa ja että menestyneimmillä yrittäjillä on tullut erilaisia romahduksia ennen isointa läpimurtoa jne. Sanonta ”work hard” on mun mielestä myös jotenkin väärä miksei ennemmin ”work smart and have fun” tai jotain muuta. Monelle on iskostunut että töitä pitää tehdä kovasti ja pitää kestää erilaisia vastoinkäymisiä ja haasteita ja ne kuuluu asiaan. Itse oon myös tykännyt siitä ajatuksesta että en koskaan luovuta vaan jokaisen iskun jälkeen nousen uudelleen ylös koska mulla on päämäärä jonka saavuttamista ei estä kukaan.

Mutta mitäpä jos sen ei tarvitsisi ollakaan niin? Mitä jos meidän ajatuksilla, tunteilla, teoilla ja varsinkin värähtelyllä luomme oman todellisuutemme? Mitä jos jokainen sun kokema kokemus on sun itsesi luoma? Nyt sä mietit että ei se voi olla koska enhän mä tätä halunnut mutta voisiko se sittenkin olla niin? Et halunnut mutta pelkäsit, stressasit ja ajattelit sekä vedit puoleesi osittain tahtomattasi. Aluksi ajatus voi olla vastustus. Enhän minä ja joku muu sen teki, jonkun muun syy, yhteiskunnan, ajan, ympäristön.. Tekosyitä voi olla lukemattomia mutta siinä hetkessä kun myönnät itsellesi että suurin syy olitkin sinä itse ja otat oman mielen takaisin sun hallintaan voit luoda ihan mitä tahansa.

Se on oikeesti aika hillittömän magee tunne! Oon tän viikon aikana oppinut rakastamaan ja arvostamaan ihan uudella tavalla kaikkia asioita ja ihmisiä joita mun elämässä on. Oon alkanut katsoa kaikkea ihan täysin uusin silmin ja ymmärtänyt mistä tässä pelissä on kyse. Vaikka mun oma tavoitteet on isoja ja haluan mennä eteenpäin niin toisaalta joskus on hyvä pysähtyä ja tarkastella tarkemmin mitä kaikkea jo nyt on. Yhtäkkiä sitä voikin alkaa tuntea ihan hillitöntä kiitollisuutta kaikesta ja se on jotenkin tosi mindblowing. Tai ehkä mun kohdalla voi sanoa että alkaa ylipäätään tuntea jotain todella voimakasta ja syvää oikeasti pitkästä aikaa niin se vasta onkin ihmeellistä.

Juteltiin just siitä miten tavallaan liian helppoa se jopa on että kun olet onnellinen ja pidät hauskaa niin vedät puoleesi lisää hyviä asioita. Eli sun elämän tärkein tehtävä on pysyä hyvissä viboissa. Suosittelen siihen erilaisia hyvän fiiliksen affirmaatioita ja kuuntelemaan erilaisia puhujia jotka resonoi just sulle. Joskus tuottavinta voi olla käydä kävelyllä ja kuunnella musiikkia mikä saa sit hyvälle fiilikselle ja saa sun luovuuden virtaamaan kuin se että pakottaisit itsesi tekemään jotain ja keskittyisit siihen mitä pitää vielä fiksata.

Haastan sut keskittymään syyskuun ajaksi siihen mikä kaikki on sun elämässä hyvin ja aivopesemään itsesi positiivisilla asioilla. Voit yllättyä kuinka nopeasti asiat voivat muuttua.

Johanna

Kuva: Jenna Lehtonen www.kirpputoriltakotoisin.fi