Mieli on yksi vahvimmista voimista mitä meillä on. Sen avulla voit luoda haluamasi elämän ja saavuttaa asioita joita et ehkä olisi joskus uskonut itsellesi mahdolliseksi. Mieli on siinä mielessä vähän hassu että se vaatii myös treeniä. Sen pitää vahvistua positiivisilla harjoitteilla sekä ehkä myös kokea erilaisia haasteita jotta se on tulevaisuudessa vahvempi kun tarvitset sitä.

Kun ensimmäisen kerran ymmärsin mielen voiman se oli täysin mindblowing. Kaikki kirkastui hetkessä ja aloin tekemään harjoituksia joiden avulla pääsisin tavoitteisiini. Ymmärsin miksi edelliset 24 vuotta olivat olleet tietynlaisia ja oli erittäin innostavaa että pystyisin muuttamaan asioita omalla toiminnallani. Ei tarvitsisi enää elää automaattiohjauksella vaan voisi itse ottaa vastuun omasta elämästään.

Tän oivalluksen jälkeen vuodet menivät aika mukavasti ja musta tuli mestari manifestoija. Elämä oli kertakaikkisen upeeta. En ole ihan varma missä vaiheessa jonkinasteinen pelko pääsi livahtamaan mun mielestä sisään mutta luulen että se tapahtui siinä vaiheessa kun tajusin mielen todellisen voiman. Se voi tehdä sun elämästä täydellistä ja viedä sut paikkoihin joista et osannut uneksiakaan. Se voi kuitenkin myös kääntyä sua vastaan ja lähettää sut paluupostilla takaisin. Mieli voi yhtäkkiä keksiä ajatuksia kuten entä jos en onnistukaan, entä jos menetän kaiken, entä jos en olekaan niin hyvä, entä jos en ole kaiken tän arvoinen jne.

Siitä alkoi mielenkiintoinen polku jolloin en enää toiminut yhteistyössä mun mielen kanssa vaan enemmänkin taistelin sitä vastaan. Tiesin mitkä ajatukset olisivat haitallisia ja yritin vältellä niitä viimeiseen asti. Olin saanut äärettömän paljon vapautta ja aikaa ja käytin sitä vääriin asioihin vaikka tiesin sen olevan haitallista. Keskustelu itseni kanssa meni suunnilleen näin:

”Mutta mitä jos en sittenkään…?”
-Pää kiinni, etsä voi ajatella noin!
”Joo joo kyllä mä tiedän mutta mitä jos…?”
-Hiljaa!!!

Ja te ehkä tiedätte mitä tapahtuu tossa vaiheessa. Se asia mitä ei sais ajatella suurenee ja suurenee ja sä loppupeleissä ajattelet sitä ihan joka solulla. Vähän kun olisi dieetillä eikä saisi syödä suklaakakkua ja yllättäen sun on ihan pakko saada se suklaakakku ja tulee repsahdus ja morkkis ja joka maanantai uusi alku.

Ei ole yhdentekevää millaisessa seurassa päiväsi vietät, millaisia tekstejä ja kuvia mielellesi syötät, miten puhut itsellesi, miten muut puhuvat sinulle. Niinkuin kehosi tarvitsee oikeita rakennusaineita niin sisäisesti kuin ulkoisesti toimiakseen oikein myös mielesi on tärkeää saada oikeanlaista ravintoa jotta voit saavuttaa täyden potentiaalisi.

Mitä sitten tehdä jos mieli taistelee vastaan ja synnyttää jatkuvasti epäilyksiä? Olen lukenut useita kirjoja, käynyt kursseilla, ostanut erilaisia hoitoja ja yrittänyt löytää ratkaisun ulkoapäin. Alkuun se toimi ja voin antaa hyviä vinkkejä millä pääset eteenpäin kun mielentreenaus on alussa. Nyt kuitenkin huomasin että tuli jonkunlainen raja vastaan ja en saanut enää otetta. Istuin kotona ja mietin että mun pitäisi lukea kiitollisuuskirjaa ja olla kiitollinen mutta miksei mikään tunnu miltään.

Päästin irti kontrollin tarpeesta, käperryin sisäänpäin, tuijotin tyhjyyteen niin kauan että aloin taas näkemään jotain ja hyväksyin sen tunteen etten tuntenut sillä hetkellä mitään. Kävin syviä keskusteluja ja lopulta luovutin ja päästin irti kaikesta ja annoin vanhan puhdistua sen verran mikä tällä hetkellä olisi tarkoituksen mukaista. Tänään kun heräsin olin taas kerran uudesti syntynyt ja nyt tiedän että se tulee tapahtumaan vielä monta kertaa uudestaan kunnes kaikki sipulinkerrokset on käyty läpi. Mikä on muuttunut on se että en enää pelkää mun mieltä vaan ymmärrän ja hallitsen sitä uudella tavalla ilman pakonomaista kontrollia vaan enemmänkin lempeällä johtamisella ja yhteistyöllä.

Kaikki on mahdollista. Edessäsi on tyhjä paperi jonka voit joka päivä kirjoittaa uudelleen. Sinä olet oman tarinasi käsikirjoittaja, kuvittaja ja päähenkilö.

Johanna

Kuva: Jenna Lehtonen www.kirpputoriltakotoisin.fi