Tasan kaks viikkoa niin mä täytän kolmekymmentä. Ihanaa kun tää noin 10 vuotta kestänyt ikäkriisi vihdoin loppuu. Aloin ahdistua vanhenemisesta ja lähestyvästä kolmestakympistä varmaankin sen jälkeen kun 20 v. juhlat oli juhlittu. Mä en ihan varmasti tiedä mikä syy oli mutta ehkä tää liittyy mulla ulkoisen nuorekkuuden ihannointiin. Viisautta ja elämänkokemusta saa mielellään tulla lisää kunhan keho ei vanhene, rypisty ja menetä toimintakykyään. 29 vuotis synttärit oli pahimmat. En pystynyt juhlia niitä ollenkaan vaan tunsin ihan äärimmäistä tuskaa kun ne lähestyi ja jätin synttärit kokonaan välistä.

Tänä keväänä jotain tapahtui. Luulen että isoin kliksahdus oli se kun tein nää nettisivut ja kävin koko mun elämäni valokuvia myöten läpi ensimmäisen sivun kuvia valitessani. Huomasin etten ollutkaan niin hyvännäköinen nuorempana kun olin mun päässä ajatellut. Näytin ehkä vähän hassulta, lapselta, ahdistuneelta. Oon myös jotenkin romantisoinut jotain aikoja ja ajatellut että sillon oli niin hauskaa kunnes muistin että ei oikeastaan ollut. Toki jotkut ajat ja hetket lämmittää ikuisesti muistoissa mutta kyllä mä oikeesti voin sanoa että oon äärettömän paljon onnellisempi ja tasapainoisempi nyt kuin 10 tai 15 vuotta sitten.

Ehkä yksi asia mitä myös kaipaan oli se vapaus. Vapaus tehdä lähes mitä huvittaa milloin huvittaa. Toisaalta ne huvitukset oli sittenkin aika rajoitettuja koska työvuorolistoihin ei voinut juuri vaikuttaa ja tili oli tyhjä lähes aina ennen kuun loppua. Jos haluun fiilistellä niitä aikoja niin ei tartte kuin hakea halvinta sidukkaa kaupasta ja mennä puistoon istumaan tai jos oikein villiksi alan niin ehkä halvinta brenkkua ja energia juomaa sekaan jolla jaksoi duuniviikon jälkeen lähteä radalle. Oikeastaan tarkemmin mietittynä ei mulla ehkä olekaan ikävä niitä aikoja niin paljon ja oon valmis sulkee ne mun muistoboxiin.

Viime kuukausien aikana tuli käsiteltyä useampikin mennyt asia ja kävin vanhojen kotien, koulujen ja muidenkin paikkojen luona fiilistelemässä. Nostalgiahuumassa huomasin että ne ei ole enää sellaisia kun ne oli mun muistoissa ja on aika päästää irti ja mennä eteenpäin kohti uusia seikkailuja. Mulla on tän kevään aikana ollut sellainen olo että jotain suurta tulee tapahtumaan ihan kohta. En ole ollut siihen aiemmin valmis mutta jonain päivänä huomaan kuinka palapelin puuttuva palanen löytää paikkansa ja kuvio on täysin selkeä.

Jotta oikeasti voi astua uudesta ovesta sisään niin edellinen täytyy sulkea eikä riitä että sen sulkee sinne ei myöskään enää kurkita.

Johanna